keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kerstin Hörlin-Holmqvist

 Jouluksi valmistuivat näyttävät nojatuolit 60-luvulta. Kerstin Hörlin-Holmqvist on suunnitellut nämä Skrindan-nimiset tuolit Ope Möblerille. Käsittääkseni myös Askon 60-70-luvun mallistosta löytyy joitain Hörlin-Holmqvistin suunnittelemia huonekaluja. Olen itse huutanut tuolit huutokaupasta alkuperäiskuntoisina ilman pehmusteita. Melkein heti alkoi kaduttamaan, koska tuolien rungotkin olivat tosi punaisen sävyiset ja kolhuiset. Ajattelin, että siinäpä ikuisuusprojektin aineksia. Loppusyksystä tuoliparille löytyi kuitenkin kiinnostusta ja ovathan nämä ihan todella hienot ja ehtaa klassikkotuoli-materiaalia. Rungot hiottiin ja petsattiin kauniin pähkinänsävyiseksi. Olin ihan valtavan innoissani puuosien uudesta sävystä, kun näin valmiin lopputuloksen. Pintakäsittelyn teki Entisöintiliike Puunaula. Tuolit saivat uudet pehmusteet ja Osborne & Little -merkin vaalean verhoilukankaan. Tyynyt tehtiin ilman nappeja, jotta päälliset voi irroittaa pesua varten.

Eikä siinä vielä kaikki. Minulta löytyy verstaalta nimittäin toinenkin Skrindan nojatuolipari, joka odottaa vielä kunnostusta. Kokonaan kunnostettuna tuoliparille tulee hintaa noin 1200€ riippuen valitsemasi kankaan hinnasta. Kankaan voi valita verhoomolta löytyvistä lukuisista kangasvaihtoehdoista. Laita siis viestiä mikäli näyttävät klassikkotuolit kiinnostavat. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti