keskiviikko 23. elokuuta 2017

Vanha keinutuoli

Verhoomoni täytti alkukesästä vuoden enkä ehtinyt sitä mitenkään juhlistamaan, koska alkukesästä minulla oli useita kiireellisiä verhoilutöitä veneenpenkeistä ravintolan sohviin. Lisäksi meillä alkoi talossa julkisivuremontti ja olen epätoivoisesti yrittänyt jossain välssä kunnostaa myös ikkunoita. Vuoden sisällä on huhkittu töitä hihat heiluen ja nyt elokuun alkupuolella verstaalle on taas kertynyt mukavasti hienoja tuoleja odottamaan verhoiluvuoroaan. 

Vuoden sisällä minulla on ollut kolme samantapaista vanhaa 30-luvun keinutuolia verhoiltavana ja kaikista on tullut ihan eri näköisiä. Tämän tuolin asiakkaani oli pelastanut mummolastaan ja tuoli olikin päässyt aika huonoon kuntoon. Kaikki täytteet menivät vaihtoon ja Wanhan Restauroinnin Susanna korjasi hienosti jalaksesta puutuvan palasen. Mustavalkoinen Scion-merkin kangas on yksi suosikeistani ja olikin kivaa päästä verhoilemaan sillä. Ensi kuussa on taas luvassa samaa kangasta eri sävyssä. Aiemmin verhoilemani keinutuolit löytyvät täältä ja täältä.









torstai 3. elokuuta 2017

Gastone Rinaldin nojatuolit

 Kesälomani jälkeen starttasin heti vähän haastavammalla verhoilutyöllä eli kahdella 50-luvun erikoisella nojatuolilla. Tuolit olivat minulle tutut Askon kirjasta, jossa ne on esitelty näin: Nojatuoli nro 2458, malli Italiasta, Askon mallistoon vuonna 1958. Asko on siis valmistanut näitä tuoleja lisenssillä ja epäilen vahvasti että erikoisen muotonsa ansiosta valmistuserät ovat olleet pieniä. Kirjassa ei kuitenkaan kerrota, että suunnittelija on italialainen Gastone Rinaldi, mallin nimi on DU 55 ja suunnitteluvuosi 1954. Nopealla googlauksella selvisi myös, että näitä on valmistettu myös uustuotantona.

Erikoinen muoto ja metallirunko tuottivat hiukan haastetta, mutta lopputulos näyttää varsin herkulliselta ja kangas on nappi valinta. Lopusta löytyy kuvia myös tekovaiheesta.