sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Ornäs-nojatuoli

 Tämä komea nojatuoli on peräisin 50-luvun alkupuolelta ja sen on suunnitelut Hiort af Ornäs. Olin kuvitellut, että Ornäsin suunnittelemassa tuolissa on sellaiset hauskat "korvat", mutta ilmeisesti myös tämä versio on kyseisen herran käsialaa. Oli miten oli niin hieno ja linjakas tuoli on kyseessä. 

Tähän tuoliin tehtiin osittainen pohjien kunnostus ja esim. istuimen dux-jousitus oli tosi priimassa kunnossa. Kankaaksi valikoitui klassinen villakangas Camiran Main Line Flax.













torstai 6. tammikuuta 2022

Suuri antiikkituoli

Nyt päästään hieman erikoisemman tuolivanhuksen pariin. Tämä kookas nojatuoli on peräisin 1800-luvun lopulta enpä ole ihan tällaiseen tuoliin aiemmin törmännyt. Tuolin istuimen pehmustus oli aiemman verhoilun yhteydessä vaihdettu joustimista vaahtomuoviin ja kustannussyistä joustimia ei lähdetty palauttamaan kunnostuksen yhteydessä. Minulle paljastui kuitenkin tuolia purkaessa, että siellä ne vanhat joustimet olivat edelleen tuolin pohjalla kaatuneina ja katkenneina. Vain päälle oli laitettu kasa vaahtomuovia. No ainakin nyt istuimen vaahtomuovit ovat hieman laadukkaammin rakennettu kuin aiemmin.

Kangastoiveena asiakkaalla oli joku hieman erilainen kuviokangas ja sävyjä haettiin jo olemassa olevien sisustustekstiilien avulla. Uusi verhoilukangas löytyi espanjalaisen Joverin valikoimista. Tulipa tästä näyttävä ja persoonallinen nojatuoli!











50-luvun pieni tuoli

Pieni 50-luvun tuoli verhoiltiin Camiran Yoredale -villakankaalla. Myös jalat hiottiin ja pintakäsiteltiin. Tämä oli muuten tosi hieno ja tyyliin sopiva kangas. Toivottavasti pääsisin työstämään tätä kangasta myös johonkin tulevaan projektiin.







 

Humanus-tuolit

Kurt Hvitsjön Iskulle suunnittelemat Humanus-tuolit menevät useasti sekaisin Olli Mannermaan Kilta-tuolien kanssa, mutta Humanuksen tunnistaa hieman erilaisista käsinojista ja istuimesta. Nämä tuolit ovat peräisin noin 70-luvulta ja uudeksi verhoiluksi valikoitui Camiran tummansininen villakangas sekä kasviparkittu poronnahka. 

Poronnahkaa olen työstänyt myös aiemmin ja se on mielenkiintoinen, mutta ehkä vähän haastava materiaali verhoiluun. Vuodat ovat aika kovia ja paksuudeltaan erilaisia keskenään. Verhoilun saa onnistumaan niin, että kastelee nahan kauttaaltaan ennen kiinnittämistä. Pintana kasviparkittu poronnahka on kuitenkin todella hieno ja kaiken vaivan arvoinen toteuttaa.











 

Figaro-tuoli

Asiakkaan perintönä saatu Olle Filenin 1950-luvulla suunnittelema Figaro-tuoli saapui verhoomolle alkuperäisessä asussaan ja kotiutui kauttaaltaan kunnostettuna. Puuosat hiottiin ja pintakäsiteltiin, pehmustus uusittiin ja kankaaksi valikoitui kauniin keltainen Trapiche&co:n villakangas. Selkänojan napit päätettiin jättää uudesta verhoilusta pois.









Hellevi Ojanen

Hellevi Ojanen on suunnitellut tämän nojatuolin Artekille 50-luvulla. Tuolimalli oli noin 2000-luvun vaihteessa myös uustuotantona hetken aikaa, mutta tämä yksilö on vanhempaa tuotantoa.
 
Jousitus ja pehmusteet olivat säilyneet tosi hyvässä kunnossa, joten tällä kertaa riitti pintavanujen uusiminen ja tietenkin kankaan vaihto. Uutena kankaana on Lauritzonin pehmeä ja pellavainen Tonal.