sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Hyvää ja huonoa

Loppuvuosi on suhahtanut ohi melkoista vauhtia ja on outoa ajatella, että ensi viikolla on jo jouluaatto. Päiväni ovat kuluneet lähinnä asuntoamme remontoidessa tai ainakin remontointia miettiessä. Saimme onneksemme hommiin erittäin tehokkaan remonttiavun, joten asiat ovat luistaneet jopa ihan mukavasti eteenpäin. Remppahommista voit lukea lisää täältä.

Masentavampi juttu on, ettei rakennusvalvonnasta ole herunut vielä minkäänlaista päätöstä väliseinälle sekä tulevalle kylpyhuoneellemme. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei verhoomoni pääse aloittamaan koska suurin osa sähkövedoista upotetaan väliseinään ja tilakin on tällä hetkellä ihan liian suuri lämmitämiseen. Ilman sähköä ei verholiutöitä ole mielekästä tehdä. Nyt joulun alla olen perinteiseen tapaan ollut myymässä kelloja ja koruja Matiaksen vanhempien liikkeessä.
  
 






keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Väriterapiaa

Nyt pitäisi alkaa hahmottumaan, minkä väristä seinää ja keittiön kaappia kahteen ensimmäisenä valmistuvaan huoneeseemme tulee. Näin syksyn pimeinä iltoina on kiva pyöritellä tällaisia tummempia sävyjä, mutta olen huomannut että aika fiilispohjalta me Matiaksen kanssa päädymme ratkaisuihin. Ei ole hyväksi pyöritellä liikaa erilaisia vaihtoehtoja, vaan tehdä asioita vähän spontaanisti. Tämän väripostauksen kuvat ovat Matiaksen ottamia filmikameralla.