Olen alkanut jo pakkaamaan tavaroitamme pahvilaatikoihin ja tällä viikolla pitäisi saada roudattua itsemme pois Sirkkalankadun asunnosta uusien vuokralaisten alta. Sitä ennen piti kuitenkin ottaa vähän valokuvia, koska kerrankin meillä oli siistiä. Toivon, että uudessa asunnossamme osaisin pitää tavaramäärän hillittynä. Olen kuitenkin aika kova vanhan tavaran haukka (ja Matias myös), joten on suuri vaara ettei niin tule käymään.
maanantai 24. elokuuta 2015
perjantai 21. elokuuta 2015
Kotiseutumatkailua
Kesällä täytyy ehdottomasti käydä ainakin yhdessä kotiseutumuseossa ja niitähän Suomessa riittää. Itse käväisin tällä kertaa mökkimatkalla Tavastilan kotiseutumuseossa Mietoisissa. Jos asuisin yksin, kotini saattaisi näyttää museolta. Pihalla oli hieno köynnöspinaatti. Sellaisen haluaisin myös meille!
lauantai 15. elokuuta 2015
Talokaupat
Niinhän siinä kävi, että olemme nyt talon omistajia. Ostimme Saanan ja Ollin kanssa 100 vuotta vanhan kyläkoulun Turusta. Tähän tilanteeseen ei tultu mitenkään yhtäkkiä, vaan taloasiaa pyöritelty jo lähemmäs kaksi vuotta ja kauppoja yritetty vääntää viimeisen vuoden ajan.
Siinä me nyt seisomme talon edessä skumppalasit kädessä ja hymy on herkässä. Veikkaan, että kun saadaan remontti polkaistua käyntiin niin ei välttämättä hymyilytä aina ihan noin paljon. Tänään aloitin jo talon vierustan raivaamisen, kun pusikkoa on päässyt pihalle aika lailla kertymään. Ainakin vielä olen positiivisella mielellä, että hyvä tästä tulee!
Taloon tulee tietenkin myös verhoomo. Vielä en uskalla arvailla aikataulua, mutta tavaoitteena on saada tämän vuoden puolella ainakin jonkin näköistä verstasta pystyyn.
torstai 6. elokuuta 2015
Pinnatuoli-intoilua
Olen tehnyt aika monta hyvää pinnatuolilöytöä edullisesti ja tässä yksi niistä. Esittelin jo aiemmin vastaavanlaisia keittiöntuolejamme, mutta näissä on hiukan erilainen selkänoja. Juuri tuo kaareva selkänoja tekeekin tuoleista ihan superhienot.
Ostohetkellä tuolit olivat aika likaiset sekä maaliin töhriintyneet ja hinkkasin niitä Ring Removerilla vähän nätimmiksi (viimeinen kuva). Verhoiluna on taas, ylläri ylläri, Saanan ja Ollin Yö metsässä -kangasta.
sunnuntai 2. elokuuta 2015
Mökkeilyä ja haaveilua
Heinäkuu suhahti niin äkkiä ohi enkä tainnut saada oikein mitään aikaiseksi paitsi vähän mökkeiltyä, haaveiltua ja muutaman paperihomman kuntoon. En ole vuosiin pitänyt ihan oikeaa kesälomaa, joten en oikein tiedä miten tähän lomaan pitäisi suhtautua. Rennosti varmaan.
Tuosta keinutuolista löytyi 90-vuotta vanha valokukuva, jossa Matiaksen mummi istui ihan pienenä vauvana vanhempiensa kanssa. Pakkohan se oli kuntoon laittaa. Tein tuolin selkänojaan vielä kuvasta puuttuvan irroitettavan pehmusteen, koska pari vuotta sitten se toimi myös vauvan keinutus tuolina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)