sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulun vikat

Sain tällä viikolla luovutettua joulun viimeiset verhoilutyöt ja nyt olen jo muutaman päivän ollut Matiaksen vanhempien liikkeessä myymässä koruja ja kelloja joululahjaksi. On kivaa, kun saa olla osana jouluhössötystä!

Punaisen sohvan nimesin jo Artekin sohvaksi, vaikka siitä ei olekaan ihan varmuutta. Myös Isku on valmistanut joskus samanlaisia sohvia ja Artekin valikoimasta tällainen löytyy edelleen. Kangas on Kvadratin Hallingdal -villakangas. 

Liekkirokokoo on tämän joulun ehdoton suosikkini. Bloggasin jo aiemmin syksyllä rokokoon paluusta ja intuitioni tässä asiassa sen kuin vahvisuu.






perjantai 12. joulukuuta 2014

Jouluksi valmiiseen pöytään, kiitos.

Mulla on nyt pahasti sellainen olo, että raadan kuin joku vanha työjuhta aamusta iltaan. En ole blogiakaan jaksanut yhtään päivittää, kun tuntuu mukavammalta katsoa vaikka tv:stä jotain aivotonta iltaisin.  

Olen töissä verhoillut kaikennäköisiä tuoleja ja sohvia, mutta ei nyt varsinaista blogimateriaalia kuitenkaan. Joulukin jo häämöttää nurkan takana, joten jos nyt sinne joulupöytään asti jaksaisin niin sitten voidaan taas miettiä uusia juttuja.