perjantai 23. marraskuuta 2018

50-luvun sohvakalusto

Lokakuussa pääsin kunnostamaan vanhaa 50-luvun sohvakalustoa, jonka olin itse kesälomareissuni kylkiäisenä tuonut kotiin Turkuun niinkin kaukaa kuin Siilinjärveltä. Kyllä sitä kaikenlaista päähänpinttymää voi yksi sohvakalusto tuottaa. Kalustolle löytyi melko pian kiinnostunut ostaja Facebookin kautta ja sohva sekä nojatuolit kunnostettiin kauttaaltaan puuosia myöden asiakkaan valitsemalla Lauritzonin upealla Lamm-kankaalla.

Sohva ja nojatuolit muistuttavat erittäin paljon Hiort af Ornäsin Kim-sohvakalustoa ja ainakin Hagelstamin huutokaupassa ihan vastaavaa kalustoa on myyty Ornäsina. Kim-sohva on kuitenkin kuvien perusteella kaarevuudeltaan hieman erilainen, joten en valitettavasti päässyt varmuuteen kaluston valmistajasta tai suunnittelijasta. Keskellä komeileva sohvapöytä on sen sijaan todettu olevan Hiort af Ornäsin Ministeri-pöytä 40-luvulta.

Sohvan vanhaa verhoilua purkaessani alkuperäisen takapahvin alta paljastui varsin hämmentävät terveiset verhoilijalta suoraan 50-luvulta. Äitini oli juuri silloin käymässä verstaalla ja yhdessä tavasimme sohvan ylälaitaan kirjoitettua tekstiä. Viimeisten sanojen kohdalla alkoi kyllä naurattamaan. Teksti kuului näin: Sinä joka tämän seuraavan kerran toppaat, saat haistaa pitkän Vitun! Olipa siinä naurussa pidättelemistä, ihan tällaista löydöstä en olekaan aikaisemmin vanhan huonekalun sisältä tehnyt. Toppaus-sana tulee siis ruotsin kielestä ja tarkoittaa verhoilua. Onneksi viesti ei osoittautunut enteeksi ja sohvan verhoilukin sujui ilman ongelmia.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti