tiistai 22. huhtikuuta 2014

Onko se Paavo Tynell?

Bloggaamiseni yskii pahasti jo näin alkumetreillä. Käväisin viikko sitten San Franciscossa, kun sinne oli kuun alussa tarjolla menopaluu lentoja Tukholmasta 200 eurolla. Ajattelimme Matiaksen kanssa, että täytyy ottaa kaikki ilo irti omasta keikka- ja pätkätyöläisyydestä ja lähteä reissuun, kun kerran mahdollisuus sellaiseen oli. Matkaa ennen raadoin tietenkin niska limassa kaikenlaisia töitä matkakassaa varten ja kävin vielä lähtöä edeltävänä iltana verhoilemassa nojatuolin valmiiksi asiakkaalle. En ole aikaisemmin ollut Jenkeissä, mutta reissaaminen siellä tuntui varsin vaivattomalta aikaisempiin matkakohteisiini verrattuna, joissa turismia on ollut vähän.

Blogimateriaaliakin tarttui mukaan sillä yövyimme Missionin kaupunginosassa vanhassa teatterissa, jonka katossa roikkui kovin tutun tyylinen valaisin. Paavo Tynellhän siitä tuli heti mieleen! Lukemani mukaan Tynell teki Jenkeissä uraa jonkin aikaa ja suunniteli valaisimia ainakin Lightolierille ja erityisesti messinkiset hissivalaisimet olivat siellä suosittuja ja kopioituja. Löysin netistä hyvin samannäköisen Tynell-valaisimen, joka kantaa nimeä "Ballerina". Teatterin valaisin on vain halkaisijaltaan miltei parimetrinen. 

Teatterikommuunin pojat eivät tietenkään olleet Tynellistä kuulleetkaan, mutta innostuivat kovin kuultuaan Tynellin valaisinten hinnoista. Heillä kun on vintillä vielä toinen vastaavanlainen. Jos Tynell-asiantuntioita sattuu olemaan lukusalla niin mielipidettänne kaivataan!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti