tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen postaus

Hei kaikille!

Aloitan bloggaamisen tästä ja nyt. Idea blogista on pyörinyt jo pidempään mielessäni, mutta aloitus on aina vaikeaa. Olen 29-vuotias, asun Suomen Turussa ja innostun helposti hankkimaan vanhoja tuoleja enemmän kuin tarvetta olisi. Kunnostusta kaipaavat tuolit jäävät usein projekteiksi ja ajattelin blogin avulla saada hiukan vauhtia tekemiselleni. Nyt uhkaa käydä niin, että vinttivarasto täyttyy keskeneräisistä tuoleistani.

Työkseni verhoilen ja entisöin huonekaluja, ja ohessa tulee tehtyä myös töitä myyjänä sekä ravintola-alalla. Asun poikaystäväni ja kissojeni kanssa vuokralla vanhassa kivitalossa ja vuosi sitten hankimme Mynämäeltä 30-luvun talon yhdessä äitini ja siskoni kanssa. Olen haaveilijatyyppiä.
Blogin nimi tulee Artekin sloganista one chair is enough ja pidän erityisesti Suomalaisista 30-60 -luvun tuoleista ja huonekaluista.



Tervetuloa seuraamaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti